Hieman tietoa jalostuksesta

 

Koirien jalostaminen vaatii sitä harrastavilta suurta kiinnostusta, tietotaitoa sekä sitä että tunnistaa koiran hyvät ja huonot puolet.

Genetiikkaan tulisi perehtyä sekä kantaa vastuuta jalostamistaan roduista.

Jokaisen koiran jalostuskäytön vaikutukset ovat sitä suuremmat mitä pienempi rotu on.

Lisäksi tulee vastuu pentujen kehityksen seuraamisesta sekä uusien omistajien ohjaaminen. Se työ alkaa kun pennunkyselijät alkavat soitella ja jatkuu useamman vuoden eteenpäin.

 

Genetiikassa käytetään käsitteitä fenotyyppi ja genotyyppi. Fenotyyppiä ovat koirasta päällepäin huomattavat ominaisuudet.

Genotyyppi on taas koiran perimässään kantama tieto ja sen vuoksi genotyyppi on jalostuksessa merkittävä asia.

 

Indekseihin perustuva jalostus voi antaa genotyypistä hyvän kuvan, koska siinä koiran itsensä lisäksi huomioidaan myös koiran vanhemmat ja sisarukset. Näin saada parempi kuva mukana kulkevista ominaisuuksista. Indeksit eivät kuitenkaan kerro kaikkea.

Lonkkavika on yksi sairaus, jota seurataan ja lonkkien periytymisen seuraaminen on enemmän mitattavissa kun jalostuskoiran lonkkaindeksi tiedetään.

Lonkkavikaan vaikuttavat myös ympäristötekijät, jotka eivät vaikuta genotyyppiin ja joita koira ei periytä.

 

Tällä hetkellä jalostuksen työkaluja ovat siis tiedot koiratsa, sen sukulaisista ja jälkeläisistä. Huomioitavia tietoja ovat näyttelytulokset, koetulokset, terveystulokset ja muut seurattavat asiat.

 

Valkoisella ruotsinhirvikoiralla ei indeksien käyttö onnistu, koska liian harvat koiranomistajat käyttävät koiriaan kokeissa ja terveystutkimuksissa, ja oikeastaan liian harvoja koiria käytetään näyttelyissäkään. Tämän vuoksi selkeän kuvan saaminen jalostustyöstä ja sen tuloksista on vaikeaa..

 

Kun koiran jalostusnäyttöä tarkastellaan, pitäisi käytössä olla tuloksia useammasta pentueesta eri partnereiden kanssa.. Valkoisissa yksittäisen yksilön jalostuskäyttö on kuitenkin rajattu viiteen pentueeseen. Terveessä koiranjalostuksessa pitäisi kannan koko parempaa puoliskoa käyttää jalostukseen, eli 50 prosenttia koirista. Näinhän ei käytännössä ole. Suurimmassa osassa koirarotuja, jollei kaikissa, käytetään jalostukseen vain muutamaa prosenttia koirakannasta. Tämä on kuitenkin seityksenä sille, miksi raja on laitettu viiteen pentueeseen/25 jälkeläiseen. Tämä ei siis ole jalostustoimikunnan keksintöä. Jälkeläisnäytön arviointi kahden pentueen jälkeen perustuu oikeastaan liian vähään jälkeläismäärään, mutta kun katto on 5 pentuetta, lienee tuo kuitenkin paras rajaus.

Nartut eivät saa pentueita kovin usein, joten urosten omistajilla on suurempi vastuu.

Jalostustoimikunta toimii neuvoa antavana elimenä, mutta yksittäisten koirien omistajilla on lopullinen vastuu.

Jos astutuksissa raja pystytään pitämään aluksi kahdessa astutuksessa ja arvioimaan näitä jälkeläisiä, niin myös jalostuskoirien omistajat saavat paremman kuvan siitä mitä heidän koiransa periyttävät.

 

Rodussamme oli aikoinaan oikein hyvä uros, jolla oli melkein tuplasti enemmän jälkeläisiä kuin mitä suositeltiin.Kävi ilmi, että 40 prosentilla jälkeläisistä on lonkkavika ja se kyllä karistaa uroksesta kaiken loistokkuuden. Tuossa tilanteessa ei ole kovin mukavaa uroksen omistajallakaan. Koira, jonka piti suuresti vaikuttaa tulevaisuuteen, ei tee sitä ainakaan positiivisessa mielessä.

 

Mikään koira ei ole perimältään täydellinen ja kasvattaminen on ylä-ja alamäkeä. Kaikki on tasapainoilua, että veisimme enemmän positiivisia kuin negatiivisia ominaisuuksia eteenpäin.

Sukusiitosprosentin pitäminen alhaalla on tärkeää. Korkea sukusiitosprosentti saa pian aikaan sen, että muutaman koirasukupolven jälkeen meiltä loppuu jalostusmateriaali kun kaikki koirat ovat sukua keskenään.

 

Norsk Geno on yksi maailman tunnetuimmista jalostusorganisaatioista ja hoitaa nautojen jalostusta. Me emme suoralta käsin voi käyttää heidän indeksejään, mutta niistä voi oppia paljon. Norjan punainen on lehmärotu, jossa suurta osaa yksilöistä käytetään jalostukseen ja siksi indeksit kertovat paljon. Järjestö, jolla on paljon eläimiä käytettävissä jalostukseen, on sitä mieltä, että sukusiitosprosentti 2,5 on aivan liian korkea. Tätä sietää meidän harrastelijalostajien miettiä, varsinkin kun jalostuseläimiä on käytössä paljon vähemmän.

 

Geneetikot eivät ole asettaneet 2,5 prosentin sukusiitosrajaa syyttä. Tämän asian toteuttamisessa on kasvattajilla suuri vastuu. Ei ole mitään syytä nostaa sukusiitosprosenttia yli rajan suvuissa, joissa on paljon koiria käytössä, vaan säästää ylitysmahdollisuus niille sukuhaaroille, joita on vähän koirakannassamme edustettuna.

 

Alussa puhuttiin jalostuskoirien hyvien ja huonojen ominaisuuksien tuntemisesta. Kun nartulle valitaan urosta tulisi uroksen parantaa nartun heikkoja ominaisuuksia. Ei siis auta vaikka uros olisi kaksoisvalio, jos se on myös heikko samoilla alueilla kuin narttukin.

 

Haluaisimme mielellämme suositella palkittuja koiria, mutta suurin osa koiranomistajista ei ole katsonut tarpeelliseksi viedä koiriaan kokeisiin ja näyttelyihin eikä niitä palkittuja koiria ole siksi käytettävissä. Kaikki eivät voi käyttää sitä ”parasta” urosta nartulleen, koska muuten on rodun loppu pian edessä.

 

Loppusanoiksi riittänee, että olemme kaikki samassa veneessä, kaikki me, joiden sydän sykkii valkoiselle ruotsinhirvikoiralle. Meitä kaikkia tarvitaan, kukaan ei onnistu yksinään.